Aluksi on hyvä tietää, että monet verkossa mainostetuista violeteista hammastahnoista eivät itse asiassa ole perinteisiä hammastahnoja vaan värinkorjausseerumeita. Siksi joudut käyttämään niiden lisäksi tavallista fluorihammastahnaa, jotta saat hampaat puhtaiksi. Jos olet jo käyttänyt violettia hammastahnaa, tarkista sen aineosaluettelosta, että se sisältää hampaita reikiintymiseltä suojaavaa fluoria. Mihin violetin hammastahnan teho sitten perustuu? Se toimii värinkorjaajana ja saa siten hampaat vaikuttamaan kirkkaammilta. Violetti sijaitsee väriympyrällä keltaista vastapäätä, joten se voi neutraloida keltaisia sävyjä. Violetti sampoo voi häivyttää messinkisiä sävyjä vaaleista hiuksista juuri saman ilmiön avulla.
Valkaiseeko violetti hammastahna todella hampaat? Periaatteessa se voi saada hampaat näyttämään valkoisemmilta, sillä violetin hammastahnan sävy kompensoi hampaissa olevia keltaisia värjäytymiä.
Jos kärsit hampaiden herkkyydestä, violetti hammastahna voi olla sinulle hyvä vaihtoehto. Useissa violeteissa hammastahnoissa ei ole hankaavia aineita, kuten muissa valkaisevissa tuotteissa, joten ne soveltuvat hyvin herkille hampaille tai ikenille.
Muista silti, että vaikka tulokset voivat näkyä heti harjaamisen jälkeen, kyse on lähinnä kosmeettisesta ja tilapäisestä valkaisuvaikutelmasta. Violetti hammastahna ei varsinaisesti valkaise hampaita eikä voi poistaa syvävärjäytymiä. Pitkäaikaista vaikutusta varten tarvitaan kunnollinen hampaiden valkaisuhoito, mutta violetista hammastahnasta voi olla pika-apu vaikkapa ennen merkittävää tapahtumaa tai valokuvaustilaisuutta.
Violetti hammastahna voi tarjota nopean avun, mutta pysyviä hampaiden valkaisutuloksia varten on harkittava muita vaihtoehtoja. Seuraavassa on jotain hampaiden valkaisuvaihtoehtoja violetille hammastahnalle.
Ammattimaisessa hampaiden valkaisussa hammaslääkäri ottaa hampaistasi valokset ja valmistaa niiden avulla muotin, joka istuu hyvin suuhusi. Seuraavalla käynnillä hammaslääkäri täyttää muotin valkaisugeelillä ja asettaa sen suuhusi noin tunnin ajaksi. Hoitoa voidaan nopeuttaa LED-valolla tai laserilla. Laservalkaisu tarjoaa nopeimmat ja parhaimmat tulokset, mutta se on myös kallein menetelmä. Kela ei korvaa hampaiden valkaisua, koska se käsitetään esteettiseksi hoidoksi. Keskustele hammaslääkärisi kanssa tarjotuista hampaiden valkaisuvaihtoehdoista sekä niiden hinnoista ja odotettavissa olevista tuloksista.
Mittojen mukaista hammasmuottia voi käyttää myös kotona hammaslääkäriltä saatavalla valkaisugeelillä. Hammaslääkäri kertoo, kuinka usein muottia voi käyttää ja kuinka kauan kerrallaan. Näin voit valkaista hampaat mukavasti kotonasi. Mittojen mukaisen muotin käyttö myös vähentää vaaraa valkaisuaineen päätymisestä ikeniin aiheuttamaan ärsytystä.
Edullisemman vaihtoehdon tarjoavat apteekista tai verkosta vapaasti ostettavat hampaiden valkaisutuotteet. Kotona tehtävään valkaisuun löytyy laaja valikoima esimerkiksi valkaisuliuskoja, LED-valoja, valkaisukyniä ja valkaisevia hammastahnoja. Kun valkaiset hampaita kotona, noudata aina pakkauksen ohjeita, niin et vaurioita hammaskiillettä tai aiheuta ikenien ärtymistä.
Hammaslääkärin suorittaman hampaiden valkaisuhoidon tai valkaisutuotteiden kotikäytön jälkeen haluat tietysti säilyttää tulokset mahdollisimman pitkään. Seuraavien luonnonmukaisten hampaiden valkaisuvinkkien avulla hampaasi pysyvät valkoisina pidempään:
Valkaiseeko violetti hammastahna todella hampaita? Se voi saada hampaat näyttämään tilapäisesti valkoisemmilta värinkorjauksen avulla, mutta siitä ei ole korvaamaan perinteisiä valkaisumenetelmiä. Jos haluat pysyviä tuloksia, keskustele hammaslääkärin kanssa tarjolla olevista valkaisuhoidoista.
Violettia hammastahnaa voi kyllä käyttää joka päivä, mutta sitä tulisi käyttää tavallisen fluorihammastahnan lisäksi, ei korvaamaan sitä.
Violettia hammastahnaa on yleensä turvallista käyttää kuorien kanssa, sillä se ei ole hankaavaa. Värinkorjaus toimii kuitenkin vain omien hampaiden keltaisiin värisävyihin, eikä se valkaise hammaskuoria.
Violetti hammastahna saa hampaat näyttämään valkoisemmilta neutraloimalla keltaisia sävyjä. Vaikutus on siitä huolimatta vain kosmeettinen ja väliaikainen eikä varsinaisesti valkaise hampaita tai poista syvävärjäytymiä.
SUUNTERVEYDEN TESTI
Tee suun terveydentilan arviointi, jotta saat parhaan mahdollisen hyödyn suunhoitorutiineistasi
SUUNTERVEYDEN TESTI
Tee suun terveydentilan arviointi, jotta saat parhaan mahdollisen hyödyn suunhoitorutiineistasi